Sisällissota 1918 oli katkaissut teattereiden toiminnan lyhyeksi aikaa, mutta sen seurauksena jakautunut kansa sitoutui 1920-luvulla yhä voimakkaasti omiin teattereihinsa.

Useissa kaupungeissa toimi sekä työväen teatteri että ”porvarillinen” teatteri. Kaupunkien kahta teatteria alettiin taloudellisista ja poliittisista syistä yhdistää vuodesta 1930 alkaen.

Työväen teattereissa käsiteltiin traagisia kokemuksia ulkomaisten näytelmien kautta, toisaalta valkoisen Suomen ohjelmistosta voi lukea syyllisyyden ja sovituksen teemoja. Kummankin teatterin ohjelmistossa tasapainoiltiin kotimaisten kansannäytelmien, ulkomaisten klassikkojen sekä viihdeohjelmiston välillä

1920-luku oli ohjaajien tekemien näyttämökokeilujen aikaa. Kiinnostus eurooppalaista teatterielämää kohtaan kasvoi teatterilaisten opintomatkojen myötä. Kansainvälistyminen näkyi ulkomaisten näytelmien suosiossa ja modernismin, erityisesti ekspressionismin, tulossa.

Kansan Näyttämö