Ruotsin- ja saksankieliset teatteriseurueet tulivat Suomeen 1750-luvun jälkeen. Ulkomaiset seurueet totuttivat säätyläisyleisön teatteritaiteeseen ja innostivat rakennuttamaan teatteritaloja. 1800-luvun puoliväliin mennessä teatteri oli vakiinnuttanut asemansa kaupunkilaisten huvittelumuotona.

Alussa näyttämöt rakennettiin tupakankuivauslatoihin ja varastoihin, mutta myös yksityiskodeissa näyteltiin. Suomen ensimmäisen puisen teatterin rakensi 1700-luvun puolella Viipurin porvaristo. Teatterinjohtaja C.G. Bonuvier rakennutti omalla kustannuksellaan Turkuun 1817 suuren teatteritalon, joka tuhoutui Turun palossa 1827. Uuden pääkaupungin ensimmäinen teatteri oli Kruununhaan tykistövajassa 1813–1827, kunnes C.L. Engelin puinen teatteritalo valmistui keskeiselle paikalle Esplanadille 1827.

Teatteritalojen ja kulkuyhteyksien parannuttua saapui Suomen suurimpiin kaupunkeihin yhä parempitasoisia seurueita. Laajat ohjelmistot koostuivat ruotsalaisista, saksalaisista, ranskalaisista ja englantilaisista draamoista ja komedioista. 1840-luvulta lähtien esitettiin myös paikallista yleisöä houkuttelevia suomalaisia näytelmiä. Kiertävien seurueiden näyttelijät olivat ulkomaalaisia eikä suomea juuri kuultu näyttämöillä.