Taloudellisen laman iskiessä 1990-luvun alkuvuosina uusi teatterilaki (1993) turvasi ammattiteattereiden rahoituksen valtionavulla ja pelasti monta teatteria konkurssilta. Kaupunkien talousvaikeudet heijastuivat silti teattereihin, jotka joutuivat keräämään pääsylipputuloja viihdeohjelmiston avulla.

1990-luvun teatterissa välittyi laman jälkeinen ilmapiiri. Näytelmissä käsiteltiin selviytymistarinoita sekä hahmotettiin elämän perusarvoja. Reko Lundánin perhettä ja hyvinvointivaltiota kuvaavat näytelmät kiersivät teattereiden ohjelmistoissa. 2000-luvulle tultaessa teatterissa on käsitelty markkinavoimia ja työelämää, mutta myös sosiaalipolitiikkaa, nyky-yhteiskuntaa ja uskontoa. Ohjaajista on noussut esiin Kristian Smeds, joka ohjaustöillään on kyseenalaistanut perinteitä ja päivittänyt teatteriestetiikkaa.

Kotimainen näytelmäkirjallisuus on noussut uuteen kukoistukseen. Suomalaista draamaa on tuettu erilaisilla hankkeilla. Näytelmien vienti on tehnyt mm. Laura Ruohosen, Bengt Ahlforsin ja Juha Jokelan tuotantoa tutuksi ulkomailla. Kansainvälisten yhteyksien toimivuus ja tärkeys on noussut esiin myös teatterifestivaalien ja tapaamisten tiheydessä.